Kerhoesittely
V_SMK on vauhdikkaasti ja vakaasti
mukana crossitoiminnassa. Kerho on crossannut jo yli 50 vuotta
( perustettu 1950), mutta innostus sen kun jatkuu edelleen.
Kerhon nykyinen
jäsenmäärä huitelee seitsemisenkymmentä ja mukaan mahtuu niin nuorta
kuin vähän varttuneempaakin porukkaa. Jäseniä on koko Vakka-Suomen alueelta.
Joukossa on kuntocrossailijoita ja kansallisissa sarjoissa kilpailevia.
Tavoitteista
Kerhon toiminta keskittyy yksinomaan Motocrossiin ja näin ollen tavoitteena on luonnollisesti kaikenlainen motocrossiin liittyvän toiminnan edistäminen sekä jäsenistön valmentaminen niin ihmisinä kuin kilpailijoinakin. Tavoitteeseensa pääsemiseksi kerho järjestää talvikaudella kerran viikossa tiistaisin ns. kuntopiiri-tyyppisen kuivaharjoitteluillan, joissa vetäjinä toimivat Tapio Mattila ja Eero Hyvärinen.
Talvella "peltokrossia" kokoonnutaan ajamaan yleensä viikonloppuisin aina olosuhteiden salliessa erikseen ilmoitetuissa paikoissa.
Kesäkaudella kerhoillat ovat Krouvin-radalla tiistaisin, joissa jokainen pääsee mittailemaan kykyjänsä valvotuissa olosuhteissa. Tiistaisin pitkänlinjan crossimiehet Tapsa ja Eero opastavat osallistujia erilaisilla Suomen Moottoriliiton järjestämiltä kursseilta saamillaan opeilla.
Lisäksi kerhon puitteissa järjestetään aina tarpeen vaatiessa erilaisia koulutussessioita.
Junioritoimintaan kerho toivoo saavansa lisää jäseniä. Heissähän on se tulevaisuuden sienen ja heidät otetaan erityisellä lämmöllä toimintaan mukaan. viime aikoina heitä onkin tullut mukavasti mukaan ja heidän myötänsä aktiivisia vanhempia.
motocross on hieno isä-poikaharrastus ja antaa illoiksi ja viikonlopuiksi hyödyllistä täytettä.
Mikäli olet Vakka-Suomen alueelta ja motocrossista kiinnostunut, ota yhteyttä Eeroon. Hänet tavoittaa numerosta 040-5327520 tai sähköpostilla eero.hyvärinen@vsmk.fi
Harrastaminen on hauskempaa, helpompaa ja turvallisempaa mukavassa porukassa. Harrastuksen voi aloittaa ikään ja kuntoon katsomatta, kunhan sen tekee järjen kanssa ja asiantuntevalla opastuksella mielellään vielä valvotuissa olosuhteissakin. Ajajana Sinun ei tarvitse olla valmis ja jokainen kilpailee tavallaan itsensä kanssa ja määrittelee tavoitteensa itse.
!!!!!!!!!!!!!!!!! V-SMK TOIVOTTAA LÄMPIMÄSTI UUDET JÄSENET MUKAAN TOIMINTAAN !!!!!!!!!!!!!!!